Omin sanoin: Luis Alfredo López López

Välimeren maan asukkaan on vaikea kuvitella, miten pohjoismaiset kansat selviävät hengissä niin vähällä auringon valolla ja lämmöllä. Hämmästelen tätä ja pidänkin vanhan laulaja Väinämöisen ja taitavan seppä Ilmarisen kaltaisia henkilöhahmoja olennaisena osana kansaa, josta on sukeutunut sankari sen sopeuduttua ankariin ilmasto-olosuhteisiin ja voitettua ne.

Kalevalan runot 47–49 kertovat, kuinka Louhi, Pohjolan noita, ryöstää auringon, kuun ja tulen, ja kuinka tarinan sankarit, viisas runonlaulaja Väinämöinen ja taitava seppä Ilmarinen, valjastavat kaiken rohkeutensa ja taitonsa vapauttaakseen tulen kalan vatsasta, samoin kuin päivän ja yön taivaankappaleet vankilastaan vuoresta.

On kiehtovaa, miten selittämätön ja taianomainen sekoittuvat näissä myyteissä käytännölliseen ja aineelliseen. Ilmarinen takoo uuden auringon ja uuden kuun kullasta ja hopeasta ja ripustaa ne puihin – ikään kuin kyse olisi näyttämön somistamisesta – vain huomatakseen, ettei niistä tule valoa. Väinämöinen ja Ilmarinen tekevät erilaisia verkkoja ja kehittelevät kalastusmenetelmiä pyydystääkseen vihdoin kalan, joka kätkee sisuksiinsa jumalten maagisen tulen.

Olen pyrkinyt kuvaamaan tätä samanaikaisesti todellista ja sadunomaista ilmapiiriä fotomontaasin avulla – aiemmin analogisten järjestelmien ja nyttemmin digitaalisen tekniikan avulla.