Omin sanoin: Martti Aiha

Kalevalan 16. runossa Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen, rakentaa laulamalla venettä suuresta tammipuusta. Kalevalamittaisissa runoissa laulaminen merkitsee myös tietämistä, asioiden hallintaa. Väinämöisen tiedoista puuttui kuitenkin kolme sanaa, ja siksi vene ei tullut valmiiksi:

Lauloi virren: pohjan puutti,
lauloi toisen: liitti laian;
lauloi kohta kolmannenki
hankoja hakatessansa,
päitä kaaren päätellessä,
liitellessensä limiä.

Kaaritettua venosen,
liitettyä laian liitot
uupui kolmea sanoa
panemilla parraspuien,
kokkien kohentimilla,
peräpään on päättimillä.

Vaka vanha Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
sanan virkkoi, noin nimesi:
”Voi, poloinen, päiviäni!
Ei saanut veno vesille,
uusi laiva lainehille!”

Väinämöinen lähtee vaaralliselle matkalle Tuonelaan pyytämään tarvittavia sanoja, mutta ”Tuoni ei sanoja anna, Mana mahtia jakele”. Sitten Väinämöinen kuulee, että puuttuvat sanat voi saada kuolleen tietäjän, Antero Vipusen vatsasta. Vasta monien vaikeuksien jälkeen Antero Vipunen suostuu luovuttamaan sanat Väinämöiselle. Niiden avulla vene valmistuu:

Niin meni venonsa luoksi,
tieokkaille tehtahille.
Sai venonen valmihiksi,
laian liitto liitetyksi,
peripäähyt päätetyksi,
kokkapuut kohotetuksi:
veno syntyi veistämättä,
laiva lastun ottamatta.

Sanojen etsiminen symboloi osuvasti taiteilijan työtä, joka on ratkaisun hakemista moninaisin keinoin. Toisinaan tunnen olevani juuri kuin kolmea sanaa etsivä Väinämöinen: joka on tietoinen siitä että häneltä puuttuvat olennaiset sanat, mutta niiden löytäminen on äärimäisen hankalaa.

Kiinnostavaa runossa on se, ettei siinä kerrota, mitkä nuo löytyneet sanat olivat. Itse asiassa sillä ei olekaan niin suurta merkitystä: olennaista on löytää sanat, jotka johdattavat ratkaisuun.