Omin sanoin: Risto Suomi

Ensimmäinen kosketukseni Kalevalaan tapahtui reilut viisikymmentä vuotta sitten. Hesperian puistoon Helsingissä oli silloin sijoitettu Carl Eneas Sjöstrandin Kullervo puhuu miekalleen -veistos (1868). Tämä veistos kiehtoi ja pelotti viisivuotiasta poikaa. Isäni kertoi sen esittävän muinaista suomalaista sankaria Kullervoa.

Kävin usein Kansallismuseossa sisareni kanssa. Taisin käydä siellä melkein joka viikko erityisesti kesäaikana 8–10-vuoden iässä. Siellä ihmettelin ja ihastelin Gallen-Kallelan Kalevala-aiheisia freskoja ja museon muinaisesineistöä.

Ressussa Kalevala ei ollut mikään suosikkiteokseni, mutta pidin sitä kuitenkin kiehtovana tarinana. Kiinnostukseni siihen heräsi uudestaan 1980-luvun alkupuolella Pariisissa työskennellessäni Cité Internationale des Artsissa. Siellä tapasin ja tutustuin eri puolilta maailmaa tulleisiin taiteilijoihin. Eri alojen taiteilijat, joiden kanssa olin tekemisissä, olivat Norjasta, Itävallasta, Marokosta, Kamerunista, Ranskasta, Espanjasta ja Suomesta. Kokoonnuimme toistemme ateljeissa ja neljännen kaupunginosan kahviloissa keskustellen taiteesta, näyttelyistä, konserteista ja elämästä nyt ja ennen Pariisissa. Luonnollisesti välillä sivusimme kotimaittemme kulttuuriperintöä. Kalevala oli yksi puheenaiheista.

Kalevalaiset muistikuvani juontuivat pääasiassa kouluajoilta, jonka koin ikäväksi ja ahdistavaksi. Koetin kertoa kansainväliselle ystäväpiirilleni ranskaksi Kalevalan tarinaa. Se ei ollut suinkaan helppoa ja kertomustani piti elävöittää absurdilla pantomiimilla. Valmistelin tuolloin – oli vuosi 1983 – näyttelyä Galleria Sculptoriin ja aikomuksenani oli ottaa mukaan joitakin aiheita myös Kalevalasta. Olin kuitenkin täysin Charles Baudelairen runojen lumoissa ja niinpä Kalevala-aiheet jäivät luonnosasteelle.

Seuraavana kesänä olin jälleen työskentelemässä Pariisissa. Silloin valmistui Kalevala-henkinen maalaus Suomalainen arvoitus. Maalauksessa on valkoinen joutsen mustassa virtaavassa vedessä katsomassa punaisella kivellä olevaa valkoista munaa. Kalevala-aihemaailmaa sivuavat maalaukset Todellinen yö on muualla, Onnellinen on se joka löytää sävelen ja Taivaankatselija syntyivät samoihin aikoihin Pariisin-kesänäni.

Todellinen yö on muualla -maalaus on itseasiassa ensimmäinen Kullervo-aiheinen maalaukseni. Mies – sotainen Kullervo – työntää pääkalloa rotkoon. Tarkemmin ajatellen olen sivunnut Kalevalan maailmaa alitajuisesti koko tuotantoni ajan 1970-luvun puolivälistä lähtien.

Kun minut kutsuttiin Taiteilijoiden Kalevala -hankkeeseen mukaan, minulle oli selvää, että mieluiten teosteni lähtökohtana on epäonnen soturi, traaginen Kullervo. Hänen kohtalonsa on kertomus kostosta, yksinäisyydestä, epätoivosta ja näköalattomuudesta. Hän on kärsivä, hyljeksitty, halveksittu ja pilkattu mies, joka useiden epäonnistumisien ja erehtymisten jälkeen surmaa itsensä.

Alun perin tarkoitukseni oli tehdä yksi maalaus, Kullervon lähtö – Sinisukka, Äijön lapsi. Sinisukka on hellyttelinimi ja Äijön lapsi tarkoittaa Paholaisen lasta tai kenties orpoa. Maalauksessa kalpea Kullervo työntää kaarnaveneen matkaan. Kaarnavene symboloi tässä elettyä elämää, josta Kullervo nyt luopuu. Tapahtumapaikka on autio ja kivinen ranta, ollaan viimeisellä virralla.

Kesken maalaamisen päätin tehdä myös toisen maalauksen, joka sivuaa koston teemaa; se on keskeinen aihe Kullervon tarinassa. Halusin ehdottomasti ottaa mukaan myös karhun, joka oli muinaisille suomalaisille pyhä ja palvottu eläin. Tämän maalauksen Kullervon kirous ja sotaanlähtö toteutin sarjakuvamaailmasta tutulla maalaustyylillä. Siinä nykypäivän Kullervo kiroaa sotaa kaksi sormea pystyssä pyhän karhun selässä istuen. Hän on pukeutunut parhaimpiinsa. Hän käy niin kuumana, että hiukset syttyvät palamaan.

Mitä hän kiroaa? Kostoa Ilmarisen emännälle, joka leipoi kiven Kullervon eväsleipään ja tietysti kostoa kaikille häntä pettäneille naisille ja kaikelle mitä hän ei edusta tai mihin hän ei kuulu. Perhettä, yhteisöllisyyttä ja lopulta itseään. Kauniissa kesäyössä kuvattu Kullervo on kiinni menneessä karhun kautta. Nykyaikaa ja uskoa teknologian kaikkivoipaisuuteen edustavan Pelle Pelottoman pikkuapurin jalassa on tuohivirsut jäänteenä suomalaisesta menneestä elämänmuodosta.