Säveltäjä: Einojuhani Rautavaara
Säveltäjä Einojuhani Rautavaara (1928–2016) on suomalaisen musiikin moni-ilmeisimpiä hahmoja, poikkeuksellisen laaja-alainen taiteilija, yhtä aikaa romantikko ja intellektuelli, mystikko ja konstruktivisti. Hän kasvoi muusikkojen ja taiteilijoiden parissa; hänen isänsä oli oopperalaulaja Eino Rautavaara (1876–1939), joka kuului myös oopperan perustajiin Suomessa.
Rautavaara opiskeli musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa ja sävellystä Sibelius-Akatemiassa opettajanaan Aarre Merikanto. Saatuaan Sibeliuksen suosituksesta Koussevitzky-säätiön apurahan 1955 hän jatkoi opintojaan New Yorkissa ja Tanglewoodissa Aaron Coplandin, Vincent Persichettin ja Roger Sessionsin johdolla. Palattuaan Eurooppaan Rautavaara täydensi opintojaan vielä 1957–1958 Asconassa Wladimir Vogelin ja Kölnissä Rudolf Petzoldin oppilaana.
Einojuhani Rautavaara aloitti uransa sodanjälkeisen uusklassismin piirissä, mutta eteni jo 1950-luvun lopulla muutamissa teoksissaan hyvinkin lähelle modernistista ilmaisua. 1960-luvun lopulla hän siirtyi perinteisempään ilmaisuun, jota hallitsevat pehmeä tonaalinen harmonia ja laulava melodisuus. Toisaalta hänen ajallisesti lähekkäiset teoksensa voivat poiketa lähtökohdiltaan melkoisesti toisistaan. 1970-luvun lopulta lähtien Rautavaara on alkanut rakentaa synteesiä erilaisista tyylivirikkeistä. Tyylivaihteluista huolimatta hän on säilyttänyt musiikissaan tietyt peruspiirteet halki vuosikymmenten. Näitä ovat muun muassa viehtymys mystisiin, metafyysisiin aiheisiin ja polyharmonisten sointukulkujen sekä symmetrian runsas käyttö. Yhtäältä säveltäjä on käynyt läpi monivaiheisen tyylikehityksen, toisaalta yhdistellyt postmodernissa hengessä erilaisia tyyliaineksia yksittäisissäkin teoksissa.
Rautavaaran laajaan tuotantoon sisältyy 11 oopperaa, kahdeksan sinfoniaa, muita orkesteriteoksia, konserttoja sekä kamari-, piano- ja vokaalimusiikkia. 1990-luvulta lähtien hänen musiikkinsa on saanut osakseen laajaa kansainvälistä arvostusta. Hänen merkittävimpänä teoksena on pidetty Kalevalaa sivuavaa kolminäytöksistä oopperaa Thomas (1982–1985), joka syntyi Joensuun laulujuhlien tilauksena Kalevalan juhlavuonna 1985. Ooppera kertoo piispa Tuomaksen tarinan 1200-luvun Suomessa, jolloin kristinusko tuli syrjäyttämään šamanistis-pakanallisen kulttuurin. Yksi säveltäjän suosituimmista oopperoista on taiteilija Vincent van Goghin elämästä kertova Vincent (1978). Muita Rautavaaran oopperoita ovat muun muassa Unkarin vuoden 1956 kansannousuun pohjautuva Kaivos (1957), joka poliittisista syistä on esitetty vain televisio-oopperaversiona vuonna 1963, sekä Auringon talo (1990), Aleksis Kivi (1996) ja Rasputin (2003) sekä tv-ooppera Tietäjien lahja (1995). Oopperoidensa libretot säveltäjä on kirjoittanut itse.
Rautavaaran kahdeksan sinfonian sarja kuuluu suomalaisen musiikin huomattavimpiin saavutuksiin. Se tarjoaa hyvän läpileikkauksen säveltäjän tyylillisestä kehityksestä, joka kulki uusklassismin kautta modernismiin ja myöhemmin postmodernismia sivuavaan omaan persoonalliseen tyylisynteesiin. Ensimmäisen sinfoniansa Rautavaara sävelsi vuonna 1956 nuorena Sibelius-Akatemian opiskelijana. Myöhemmin hän uusi teoksen perusteellisesti, ja lopputuloksena on epäsovinnainen, runsaat 15 minuuttia kestävä sinfoninen kokonaisuus. Viides sinfonia (1985–1986) on Thomas-oopperan aikalainen, ja sitä on pidetty Rautavaaran tärkeimpänä orkesteriteoksena yhdessä visionäärisen Angels and Visitations -teoksen (1978) kanssa. Kahdeksasta sinfoniasta viimeisimmät ovat Angel of Light (1994) ja The Journey (1999), joka valmistui maailmankuulun Philadelphian sinfoniaorkesterin tilauksesta ja jonka samainen orkesteri kantaesitti vuonna 2000.
Vuosina 1975–1985 Einojuhani Rautavaara loi Thomas-oopperan lisäksi kaksi muuta merkittävää Kalevalaan liittyvää teosta, näyttämöllisen ”kalevalaisen mysteerin” Marjatta, matala neiti (1975) sekä näyttämöllisen mieskuorosävellyksen Sammon ryöstö (1974–1981). Nämä teokset voidaan esittää Thomaksen kanssa myös yhtenä suurena trilogiana.
Marjatta, matala neiti pohjautuu melko suoraan Kalevalan 50. runoon, jossa Marjatta tulee puolukasta raskaaksi. Teos on sävelletty Espoon kaupungin tilaustyönä Tapiolan lapsikuorolle. Sävellyksestä tuli eräänlainen pienimuotoinen kuoro-ooppera, jossa kuoro on koko ajan lavalla. Lapsikuoron ja soolohuilun kirkas väri korostavat tämän joululegendan muinaissuomalaisen toisinnon aitoa, sadunomaista puhtautta ja etäännyttävät tapahtumat samalla realistisuudesta. Myös runoon sisältyvä viehättävä huumori tulee teoksessa kauniisti esille. Rautavaara ei ole turhaan todennut, että häntä kiinnostavat Kalevalassa erityisesti sen ihmiskuvan arkaistiset, leikkivät piirteet.
Sammon ryöstö on sävelletty Ylioppilaskunnan Laulajien johtajan Matti Hyökin aloitteesta. Hyökki pyysi Rautavaaraa kirjoittamaan mieskuorolle jotain vastaavaa kuin Marjatta, matala neiti. Esittäjistöstä johtuen Rautavaara valitsi aiheeksi korostetusti maskuliinisen Kalevala-episodin. Sävellykseen liittyy kolme solistia, Wäinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen, joiden osuus teoksen laajuudesta johtuen on huomattavasti suurempi kuin Marjatan soolo-osuuksien. Lisäksi tapahtumia säestävänä äänikulissina teokseen on sävelletty syntetisaattorilla tehty nauhaosuus.
Oopperoiden ja sinfonioiden lisäksi Rautavaaran tuotantoon lukeutuu kymmenittäin muita orkesteriteoksia, konserttoja sekä kamari-, piano- ja vokaalimusiikkia. Mainittakoon orkesteriteokset Cantus Arcticus, Apotheosis, Manhattan Trilogy ja Book of Visions, 12 konserttoa eri soittimille ja jousikvintetto, yli 50 kuoroteosta, muun muassa Vigilia. Säveltäjän kansainvälistä merkitystä kuvaa se, että viime vuosina hänen orkesteriteoksiaan on esitetty maailmalla yli 130 kertaa vuodessa.
Einojuhani Rautavaara tunnetaan myös loistavana luennoitsijana, opettajana ja kirjoittajana. Vahva näyttö hänen kirjailijankyvyistään on muistelmateos Omakuva (1989).
