Japanilaiset taiteilijat tulkitsevat Kalevalaa uudessa Taiteilijoiden Kalevala -hankkeessa

Kalevalaseura ja Suomen Japanin instituutti ovat aloittaneet Taiteilijoiden Kalevala Japanissa -hankkeen. Kuraattori Kenji Kubota on valinnut hankkeeseen kuusi japanilaista taiteilijaa, jotka luovat oman tulkintansa Kalevalasta. He saavat valita eepoksesta ne runot ja aiheet, joita haluavat teoksissaan tulkita. Taiteilijoiden teoksista järjestetään näyttely Japanissa vuonna 2017. Vuonna 2018 näyttelyn on tarkoitus saapua Suomeen.

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna kolme hankkeen taiteilijoista Toshiki Mochizuki, Yuji Ota ja Ayumi Tanaka sekä kuraattori Kenji Kubota ja suunnittelija Miwako Kurashima saapuivat Helsinkiin Kalevalaseuran vieraiksi. Intensiivisen viikonlopun aikana vieraat tutustuivat Kalevalaseuraan, Kalevalan kulttuurihistoriaan sekä Kalevala-taiteeseen. Gallen-Kallelan museossa museonjohtaja Tuija Wahlroos ja kokoelmapäällikkö Minna Turtiainen tutustuttivat vieraat Akseli Gallen-Kallelan taiteeseen sekä 1800-luvun aatteelliseen ja taiteelliseen ilmapiiriin. Seurasaaren ulkomuseossa vieraat pääsivät tutustumaan suomalaiseen talonpoikaiskulttuuriin ja karjalaiseen kulttuuriperintöön.

Kalevala ja suomalainen kulttuuri herättivät taiteilijoissa paljon kysymyksiä, ja viikonlopun aikana käytiin kiinnostavia keskusteluja muun muassa Kalevalan teemoista, paikoista, sammosta ja myyttien kansainvälisyydestä.

Lisätietoja:
Tiedottaja Elina Lampela
puh. 040 538 5216
elina.lampela@kalevalaseura.fi