Omin sanoin: Juan Arroyo Salom

Kalevalassa esiintyy pitkin teosta paljon erilaisia eläimiä, mutta pääosassa on aina luonto, joka on inhimillinen ja elävä tunteineen ja intohimoineen.

Lähes kaikissa suurissa antiikin tai myöhempien aikojen kirjallisissa teoksissa luonto on toiminnan jalkoihin jäävä maisema. Kalevalassa luonto on yhtä kuin toiminta; toisin sanoen, se on pääosan esittäjä.

Runoja lukiessa käy selvästi ilmi, että luonto on vihamielinen, leppymättömän väkivaltainen ympäristö, joka jakelee iskujaan lannistumattomalla vimmalla. Puut, marjat ja kukat eivät ainoastaan kykene ilmaisemaan itseään sanoin, vaan ne myös kokevat ja ilmaisevat inhimillisiä tunteita, kuten surua, iloa, rakkautta, vihaa, pelkoa, rohkeutta, hellyyttä, ystävyyttä ja pahansuopuutta.

Kesä-niminen taulu pyrkii korostamaan näytelmän myönteisiä puolia. Siinä kuvataan optimismia, talven vastakohtaa. Huomio kiinnittyy puhtaan valkoiseen aamutaivaaseen, joka rinnastuu Lemminkäisen elämänhaluun, sekä puunrunkojen korkeuteen ja jyhkeyteen, joka myös viittaa päähenkilöön, vakaasti etenevään Lemminkäiseen, jolle tunnusomainen varmuus näkyy esimerkiksi hänen hirven ja silkkiharjaisen hevosen metsästyksessään.

Taulusta kuvastuu Lemminkäisen optimismi metsän äärettömyyden edessä. Tuo metsä voidaan nähdä labyrinttina, josta ei ole poispääsyä – sellainen päähenkilömme myrskyisä elämä todellisuudessa onkin.

Suomen ankara luonto inspiroi minua maalaamaan taulun nimeltä Talvi. Runo kuvaa pitkän talven sietämätöntä kylmyyttä ja kosteutta, jotka tekevät elämästä äärimmäisen vaikeaa. Talvisissa olosuhteissa Lemminkäisen seikkailut Hiiden hirven ajossa ja kaikki siihen liittyvät vaikeudet pahenevat entisestään.

Teoksessa näkyy jäätynyt järvi metsän takana ja etualan puut näyttäytyvät muita tärkeämpinä ikään kuin haluten olla pääosassa mielettömän Lemminkäisen tapaan. Teoksen sommittelua hallitsee vertikaalisuus, joka kuvastaa nuoren Lemminkäisen kamppailua ja levottomuutta hänen tavoitellessaan päämääriään. Tämä ikään kuin pyrkii rikkomaan horisontaalisuutta, joka taas symbolisoi Lemminkäisen vastoinkäymisiä.

Näemme kuinka hän asettuu suhteettoman voimakasta luontoa vastaan yrittäen kukistaa sen kyvyillään, alkeellisilla menetelmillään tai turvautumalla taikuuteen ja jumalolentoihin. Luonto on kuitenkin vastustaja, jonka kanssa hän on elänyt aikojen alusta asti ja jonka väkevyyden hän tuntee. Siksi hän yrittää alistaa sen valtaansa, mutta ei koskaan tuhota sitä.

Vertaan talvea kuolemaan, sillä juuri tänä vuodenaikana päähenkilö menettää henkensä. Tästä syystä taulussa näkyvän joenrannan etuala on likainen ja synkkä, kun taas taustalla olevat horisontti ja taivas näyttäytyvät pehmeinä ja rauhallisina. Tämä ikään kuin erottaa jumalallisen inhimillisestä ja hyvän pahasta. Tällä joella Lemminkäinen yrittää tappaa Tuonen joutsenen, mutta saa itse surmansa, kun vanha, ylenkatsottu karjapaimen paloittelee hänet. Tätä tragediaa kuvastaa edellä mainittu likainen ja poljettu etuala.