Omin sanoin: Ulla Jokisalo
Kun nykytaiteilijana saa tehtäväkseen tulkita Kalevalaa, on väistämättä pohdittava suhdettaan aiempiin Kalevala-tulkintoihin. Akseli Gallen-Kallelan monumentaaliset Kalevala-teokset ovat osa kansalliskuvastoa. Myös I. K. Inhan valokuvatuotanto, erityisesti teos Kalevalan laulumailta, kuuluu kalevalaiseen kaanoniin. Miten irtautua näistä jo ikoneiksi muodostuneista tulkinnoista? Toisaalta, naistaiteilijat eivät näytä kautta aikainkaan innoittuneen Kalevalasta. Mieleen tulee välittömästi vain Sirpa Alalääkkölän Aino-triptyykki vuodelta 1988.
Olin lukenut Kalevalan viimeksi neljättäkymmentä vuotta sitten, joten aloitin työprosessini perehtymällä eepoksen juonenkäänteisiin ja päähenkilöihin. Äkkiseltään ilmaisukieli tuntui vaikealta vaikkakin kiehtovalta. Vaan tulipa vihdoin käyttöä E. A. Saarimaan Kalevalan selityksillekin, jonka lukiolaisena tilasin Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta. Luin myös eepoksen syntyaikoja käsittelevää kirjallisuutta, lähinnä kansatieteellisiä tutkimuksia ja feminististä kansanrunouden tutkimusta. Tuntui tärkeältä ymmärtää muinaissuomalaisten tapakulttuuria ja normeja, koska kansanrunoudella on myös todellisuuspohjansa, myyttiaineksista huolimatta. Erityisesti halusin löytää selityksiä Kalevalan väkivaltaisuuteen. Mieltäni vaivasi kysymys, millainen on yhteisö, joka ajaa keskenkasvuisen tytön metsään selviytymään yksin synnytyksestä? Ja miksi edes äiti ei tunne armoa tytärtään kohtaan?
Innostuin myös Elias Lönnrotista, jonka erikoinen persoona lienee vaikuttanut suuresti Kalevalan sisältöön. Ja vähitellen tulin hankkineeksi kaikenlaista Kalevalaa sivuavaa luettavaa. Tähän tapaan työskentelyni etenee yleensäkin. Ja juuri kirjallisuus, erityisesti runous, on useimmiten inspiroimassa työtäni. Siispä myös Kalevala-aihe tuntui luontevalta tekemisen lähtökohdalta.
Sain tulkittavakseni Kalevalan 50. runon, joka päättää eepoksen. Runo on mielestäni ensisijaisesti tarina Marjatasta. Toki tiedän sen olevan esikristillinen kansanversio Neitsyt Maria -legendasta, mutta tällä seikalla ei ollut juurikaan vaikutusta omaan työhöni. Päätin tulkita runoa nykyajasta käsin ja antaa Marjatalle tämän päivän nuoren tytön kasvot.
Koska minulle on tärkeintä löytää kulloiseenkin aiheeseeni psykologinen näkökulma, niin tarina Marjatasta tuntui erityisen kiinnostavalta. Marjatan henkilö on monitulkintainen, ristiriitainenkin, mutta myös uskottava ja syvästi koskettava, johon myös nykynaisen on mahdollista samastua.
Tyttönä Marjatta on itsetietoinen, lähes uhmakas. Hän vastustaa kaikkia itseensä kohdistuvia määräyksiä. Erityisen huolissaan Marjatta on siveytensä puolesta. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – hän lankeaa ja tulee paimenessa ollessaan puolukan viettelemäksi. Yllättävänä seurauksena on neitseellinen raskaus. Ja tästä alkaa runon traaginen vaihe, josta myös Eino Leino on kirjoittanut lohduttomuudessaan piinallisen eläytyvän tulkinnan Marjatan laulu.
Silti Kalevalan runo Marjatasta on ennen kaikkea murrosikäisen tytön selviytymistarina, myönteisine ongelmanratkaisuineen. Myös Marjatan lapsesta tulee selviytyjä. Hän on poikkeusyksilö, joka jo vauvaikäisenä vastustaa yhteisönsä patriarkkoja ja joka lopulta syrjäyttää valta-asemastaan itsensä Väinämöisen.
Kalevalan muihin naishahmoihin verrattuna Marjatta on itsellinen, myös oman kehonsa suhteen. Hän taistelee itsemääräämisoikeutensa puolesta ja ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä. Marjatta on toimija ja oman elämänsä sankari muutoinkin kuin äidin roolissa. Uskon näin, vaikkemme hänen myöhemmistä vaiheistaan saakaan tietoa.
Mielikuvitustani kiehtoi runossa erityisesti kohta, jossa kuvataan puolukan matkaa Marjatan kehon läpi ja hedelmöittymistä siitä. Tämä Marjatan läpikäymä metamorfoosi inspiroi minua ruumiillisuudessaan ja aistivoimaisuudessaan. Kaiken kaikkiaan kuvaus Marjatan kehitysvaiheista näyttäytyi minulle metaforana luomistapahtumasta; siitä, kuinka katarsista etsitään haltioitumisten ja kärsimysten kautta, hellittämättömyydellä ja tahdonvoimalla. Itse luova prosessi saattaa olla pikemminkin raadollinen kuin ylevä. Tätä ajatuksenkulkua noudatan teoksessani.
On myös paljastettava Akseli Gallen-Kallelan vaikutus työhöni, sekä sisällöllisesti että muotoratkaisujen suhteen. Neliosainen teokseni Marjatta, Näkökulma I, II, III ja IV on pastissi. Näkökulma I voidaan tulkita vastineeksi Gallen-Kallelan teokseen Kullervon kirous (öljymaalaus vuodelta 1897–1899). Näkökulma II, III ja IV muodostavat vastineen Gallen-Kallelan teokseen Marjatta-taru, josta käytössäni on ollut öljymaalausta varten tehty luonnos vuodelta 1895 mustavalkoisena painokuvana.
Yhdistän teoksessani kahden ilmaisukeinon mahdollisuuksia. Valokuvailmaisulla on luontaisesti suora suhde reaalitodellisuuteen, kirjonta taas mahdollistaa fiktiivisen ilmaisun. Kirjonnalla on myös käsitteellinen yhteys perinteiseen, kansanomaiseen punakirjontaan ja yleensäkin naisten itseilmaisuun käsityön kautta. Silmäneulat ja kirjontalangat ovat ilmaisukieleni keskeisiä attribuutteja.