Säveltäjä: Lotta Wennäkoski

Säveltäjä Lotta Wennäkoski (s. 1970) opiskeli musiikinteoriaa, viulunsoittoa ja kansanmusiikkia Béla Bartók -konservatoriossa Budapestissä 1989–1990 sekä sävellystä Sibelius-Akatemiassa vuosina 1994–2000 opettajinaan Eero Hämeenniemi, Kaija Saariaho ja Paavo Heininen. Lukuvuoden 1998–1999 hän vietti Alankomaissa Louis Andriessenin oppilaana.

Wennäkoski aloitti säveltämällä musiikkia kuunnelmiin ja lyhytelokuviin, mutta jatkoi sitten luomalla muun muassa laulusarjoja sekä kuoro- ja orkesteriteoksia. Näistä tunnetuimpiin lukeutuvat Esa-Pekka Salosen tilauksesta tehty Sakara (2003) sekä näyttämöteos N – Naisen rakkautta ja elämää (2002–2003), jossa Wennäkosken musiikki keskustelee Robert Schumannin laulutaiteen kanssa. N on kantaesityksensä jälkeen toteutunut uusina produktioina, muun muassa Kööpenhaminan Den Anden Operassa ja Tukholman Strindbergs Intima Teaterissa.

Säveltäjänä Lotta Wennäkoskea on luonnehdittu lyyrikoksi. Hänet tunnetaan ilmavan sävelkielen taitajana, jolla on vahva kyky tunnelmien ja sävyjen luomiseen. Erityinen kiinnostuksen kohde on sointiväri, mutta myös ulkomusiikilliset ilmiöt ovat luontevia inspiraation lähteitä. Hän onkin todennut, että ”säveltäminen lähtee liikkeelle ehkä jonkin luonnonilmiön havaitsemisesta tai sen muistamisesta, hiljaisuuden kuulostelusta tai vaikkapa kirjan runosta, joka heijastuu valkoiselta sivulta liikkumatta ja vailla ääniä”.

Runous onkin lähtökohtana laulumusiikin lisäksi myös useassa instrumentaaliteoksessa, kuten Eeva-Liisa Mannerin runoon pohjautuvassa sävellyksessä Sade avaa (bassoklarinetti ja yhtye, 1998). Teoksen Ulapasta (kamariyhtye, 2002) mottoina Wennäkoski on käyttänyt runoilija Johanna Venhon säkeitä. Kahdentoista laulun sarjaksi sävelletty N – Naisen rakkautta ja elämää on puolestaan sävelletty kuuden suomalaisen naisrunoilijan teksteihin. Kuoroteoksista mainittakoon Mirkka Rekolan tekstiin kirjoitettu Ennen vettä (sekakuoro, 2002).

Wennäkosken viehtymyksen runouteen ja sanoihin, sanojen sisältöön ja äänteisiin havaitsee myös sävellysten luettelosta. Runsaan neljänkymmenen teoksen listaan mahtuu useampikin runollinen tai äänteellisesti merkitsevä nimi, muun muassa Läike (klarinetti, viulu, piano, 1994), Vaie (oboe, klarinetti, sello, 1995), Sydänkuu (sello ja piano, 2000) sekä Sival (kantele ja viulu, 2007). Lyömäsoitinteos Pjäs (2006) sai nimensä raitiovaunun kyljessä olleesta ruotsinkielisen näytelmän mainoksesta. Säveltäjän korvassa sana läiskähti suomalaisittain äännettynä kuin lyömäsoitin, ”pjäss”.

Kiinnostus soitinväriin ja runsas hälyäänten käyttö liittävät Wennäkosken musiikin keskieurooppalaisen avantgarden perinteeseen. Säveltäjä tuntee eri soittimet ja venyttää niiden mahdollisuuksia perinteisten soittotapojen ulkopuolelle. Kompleksisuus ei kuitenkaan ole Wennäkoskelle itseisarvo, eikä hän ole kaihtanut kansanmusiikkiainesten tai muunkaan perinteisen materiaalin käyttöä. Unkarissa vietetyn vuoden perintö kaikuu muutamissa teoksissa: varhainen kamariorkesteriteos Árva (1997) lainaa unkarilaista kansanmelodiaa sellaisenaan, teos Nosztalgiaim, ”minun nostalgiani” (kamariyhtye, 2006–2007) taas tarkastelee Unkari-suhdetta henkilökohtaiseen, melankoliseen ja rujoonkin sävyyn. Sen materiaali on kokonaisuudessaan johdettu kahdesta kansanlaulusta. Soitinnukseen on ammennettu ideoita esimerkiksi kansansoitin kampiliiran äänestä.

Wennäkosken säveltäjäpersoonan tärkeä ulottuvuus on pyrkimys kommunikointiin. Vaikka musiikillinen kudos olisikin ilmavaa ja ohutta, ovat eleet usein ekspressiivisiä, eikä Wennäkoski pelkää emotionaalisia tai affektiivisiakaan ilmaisukeinoja. Sellokonsertto Kuule (2005) haastaa kuulijan nimensä mukaisesti kuuntelemiseen; se on leimallisesti yhteydenotto, yritys tilan luomiseksi kahden ihmisen välille. Teos alkaa ja loppuu pitkään urkupisteeseen – tehokeino, jolla Wennäkoski luo akustista tilaa ja jännitteitä monessa muussakin kappaleessa. Sellokonsertosta on olemassa myös versio bassoklarinetille ja kamariyhtyeelle (Kuule II, 2007).

Wennäkoski toimi Tampere Biennalen taiteellisena suunnittelijana 2008–2010. Hän oli Tapiola Sinfoniettan kausisäveltäjänä 2010–2011, jolloin orkesteri soitti useita hänen teoksiaan ja kantaesitti tilaamansa laulusarjan Le miroir courbe ranskalaisen Yves Bonnefoyn tekstiin. Maaliskuussa 2012 Wennäkosken musiikki puolestaan soi maineikkaalla Other Minds -festivaalilla, joka järjestettiin San Franciscossa 17. kerran. Vuonna 2013 Rovaniemellä kantaesitettiin Wennäkosken Jong-teos, joka toi kamariorkesterin eteen epätavanomaisen solistin – nimittäin jonglööri Sakari Männistön.

Säveltäjä Lotta Wennäkoski. Kuva: Maarit Kytöharju/ Music Finland.
Säveltäjä Lotta Wennäkoski. Kuva: Maarit Kytöharju/ Music Finland.