• Barbosa
  • Marjatta Tapiola: Louhi
  • Tạ Huy Long: Ylijumalan herättäminen
  • Irina Zatulovskaja: Laulu
  • Joel Adotevi, Lénjeu du Kalevala
  • Risto Suomi: Sinisukka, Äijön lapsi
  • Donatien Alihonou
  • Cha Kha Sam: Paimentyttö
  • Lola Nieto Vera: Kultainen nainen

Mikä on Taiteilijoiden Kalevala?

Taiteilijoiden Kalevala 2008–2018

Taiteilijoiden Kalevala on Kalevalaseuran monivuotinen taiteellinen ja tieteellinen hanke, jossa tarkastellaan, miten taiteilijat eri maissa tulkitsevat Kalevalan myyttistä maailmaa.

Hanke käynnistyi vuonna 2008, kun Kalevalaseura pyysi kymmentä suomalaista kuvataiteilijaa ja kymmentä säveltäjää tekemään omat taiteelliset tulkintansa Kalevalasta. Tämän jälkeen Kalevalaseurassa heräsi kysymys, kuinka muissa kulttuureissa elävät taiteilijat visualisoisivat eepoksen myyttejä. Kalevala tunnetaan käännöstensä ansiosta maailmalla hyvin. Lisäksi Kalevalan ja muiden kulttuureiden myyttisissä kertomuksissa on runsaasti yhtymäkohtia. Vuoteen 2018 mennessä afrikkalaiset, beniniläiset espanjalaiset, japanilaiset, saksalaiset, venäläiset ja vietnamilaiset kuvataiteili jat sekä italialaiset säveltäjät ovatkin Kalevalaseuran pyynnöstä tulkinneet Kalevalan runoja teoksissaan.

Näille Taiteilijoiden Kalevala -verkkosivuille on dokumentoitu kaikki kymmenessä vuodessa, vuosina 2008–2018 toteutetut Taiteilijoiden Kalevala -hankkeet. Sivustoa on täydennetty sitä mukaa, kun uusi Taiteilijoiden Kalevala -hanke jossakin päin maailmaa käynnistyi. Sivustosta avautuu ainulaatuinen näkymä uusiin suomalaisiin ja kansainvälisiin Kalevala-tulkintoihin, jotka ovat olennainen osa Kalevalan kulttuurihistoriaa.

 

Kalevalan taiteellisten tulkintojen historiaa

Kalevalan ensimmäisen painoksen ilmestyminen vuonna 1835 ei juurikaan näkynyt suomalaisessa kuvataiteessa, musiikissa ja kirjallisuudessa. Oikeastaan Suomesta puuttui tuolloin vielä koko taide-elämän infrastruktuuri taidekouluineen, museoineen ja näyttelyineen, eikä suomalaisia ammattitaiteilijoita ollut kuin muutama. Ensimmäiset kalevalaisia sankareita kuvaavat taideteokset pohjautuvat suomalaisiin kansanrunoihin ja valmistuivat jo ennen eepoksen ilmestymistä.

Vuonna 1849 ilmestynyt Kalevalan toinen laitos herätti jo taiteilijatkin. 1850-luvulla Väinämöinen kanteleineen oli ruotsalaisen Johan Blackstadiuksen aiheena teoksessa Väinämöinen kiinnittää kielet kanteleeseen (1851) sekä Karl Anders Ekmanin teoksessa Väinämöisen soitto (1852). 1860-luvulla Robert Wilhelm Ekman, joka oli aikansa johtava taiteilija Suomessa, teki useita Kalevala-aiheisia teoksia: Pakeneva pakanuus (1860), Pohjan neito ja Väinämöinen sekä Väinämöisen soitto (1866). Ruotsalainen kuvanveistäjä Carl Eneas Sjöstrand lumoutui Kalevalasta luettuaan sen M. A. Castrénin vuonna 1841 valmistuneena ruotsinnoksena. Hän teki useita veistoksia eepoksen keskeisistä henkilöistä 1800-luvun jälkipuolella.

Musiikin alalla ensimmäinen suomalainen Kalevala-aiheinen teos valmistui vuonna 1860. Tuolloin Filip von Schantzin Kullervo-alkusoitto sai kantaesityksensä Helsingin uuden teatteritalon vihkiäisissä. Samassa tilaisuudessa oli myös Zacharias Topeliuksen satunäytelmän Kypron prinsessa ensi-ilta, jonka aiheena oli Lemminkäisen tarina siirrettynä muinaiskreikkalaiseen ympäristöön. Musiikin näytelmään oli säveltänyt Fredrik Pacius.

1870-luvulla sivistyneistön ja fennomaanien intressit suuntautuivat enemmän suomalaisuuden rakentamiseen suomen kielen, historian, politiikan ja kansanvalistuksen kuin taiteen avulla. Seuraavat huomattavat Kalevala-aiheiset taideteokset ja sävellykset syntyivätkin vasta 1880- ja 1890-luvulla: karelianismi ja ns. taiteen kultakausi innoittivat taidetta, jossa kansalliset aiheet ja kansainväliset virtaukset limittyivät toisiinsa. Vuosisadan lopun nuorille taiteilijoille kirjallisuuteen, musiikkiin ja muihin taiteisiin liittyvät kysymykset ja aatteet olivat ehkä vielä tärkeämpiä suomalaisuuden rakennusaineksia kuin valtionpolitiikka ja kielikysymys. Tuon ajan Kalevala-taiteella on tunnetusti ollut suuri vaikutus koko 1900-luvun ja vielä 2000-luvun alun suomalaiseen kulttuuriin sekä niihin mielikuviin, joita nykysuomalaisilla on Kalevalan sankareista ja tapahtumista.

Kalevalan taiteelliset tulkinnat laajenivat 1900-luvulla. Etenkin sävellyksiä on syntynyt tasaisesti vuosikymmenestä toiseen: lukumääräisesti ehkä eniten toisen maailmansodan jälkeen ja runsaasti aivan viimeisten vuosikymmenien aikana. Joidenkin laskelmien mukaan Kalevala-aiheisia sävellyksiä on viitisen sataa. Kalevala-aiheisessa kuvataiteessa on ollut suvantokohtia, mutta toisen maailmansodan jälkeen syntyi useita merkittäviä veistoksia, joiden aiheina olivat eepoksen henkilöhahmot. 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvulla kalevalaisuutta on etsitty yhdistelemällä populaarikulttuurin ja korkeakulttuurin kuvastoa sekä erilaisten visuaalisten performanssien avulla. Joidenkin arvioiden mukaan Akseli Gallen-Kallelan kuoleman (1931) jälkeen liki kolmesataa suomalaista kuvataiteilijaa on tehnyt tulkintansa Kalevalasta. Vuonna 1999, jolloin vietettiin Uuden Kalevalan 150-vuotisjuhlaa, valmistuivat suurta kiinnostusta herättäneet Hannu Väisäsen Kalevala-teokset.

Lähde: lyhennetty Ulla Pielan esipuheesta teoksessa Taiteilijoiden Kalevala, SKS, 2009.