Omin sanoin: Nanna Susi

Kalevalaa leimaa ehdottomuus, kuin kiveen hakattu totisuus. Lähdin lukemaan sitä hieman ristiriitaisin tuntein. Lukeminen päätyi ihmettelyksi ja kysymyksiksi, sillä juonikäänteet olivat usein niin yllättäviä. Yritin järjellä ja tunteella ymmärtää henkilöitä. Heidän kasvonsa kääntyilivät ja vaihtoivat keskenään paikkaa, he heittelehtivät ja syöksyivät tapahtumasta toiseen välillä selviytyen, välillä tuhoutuen. Ajattelin, että Kalevalaa voisi kuvailla vahvoilla moukarimaisilla liikettä ilmaisevilla verbeillä.

Aloittaessani maalaamaan hääsikermiä halusin pysäyttää assosioivan liikkeen, mutta myös rakentaa maalauksiin aikasillan nyt-hetken ja silloin-hetken välille. Katson menneisyyteen tästä päivästä.

Toinen olennainen maalauksiini vaikuttava tekijä oli rajatilan käsite. Kalevalan häärunosikermä kertoo yhden elämänkaaren loppumisesta ja toisen alkamisesta.

Ensimmäinen neljästä maalauksestani Kasvotusten käsittelee taivaallisen härän tappoa. Siinä aika isketään veitsellä kahtia. Aika jakautuu.

Toinen maalaus Niin kuin mies on käsittelee mieheen kohdistuvia vaateita ja odotuksia. Kalevalassa miehen oli täytettävä tehtävänsä, oltava oman vaativan mittapuunsa kokoinen. Tämän ehdottomuutta ja suvaitsemattomuutta kuvastavan käsityksen rinnalle halusin luoda toisenlaisen nykypäivän miehen. Käytin hyväkseni tatuointimaisia symboleja, sydäntä ja käärmettä. Ilmarinen on siinä hieman naisellinen ja hänen käsissään on tulipesän rippeitä viittaamassa sammon takomiseen.

Itkutus-maalauksessani morsian on painanut poskensa ja korvansa isoa sydäntä vasten. Sydän versoo hänen elämäänsä. Mitä hän kuuntelee? Mitä hän tuntee? Itkuvirret piirtävät rajatilan. Asiat eriytyvät. Sanotaan hyvästi sille mikä on ollut. Tunnetilassa ollaan siellä missä koskaan ei olla oltu. Menneisyys jää. Tulevaisuutta ei vielä ole. Ihminen aloittaa uuden, mutta ei vielä ole uudessa. Pohjantytär on elämän tuntemattomuuden ytimessä. Loppu ja alku.

Neljäs maalaus Niin kuin nainen on käsittelee naiseen kohdistuvia vaateita ja odotuksia. Itsensä kokoamista elämää varten. Elämä voittaa. Lähdetään tuntemattomaan. Matka jatkuu. Opastukset ja odotukset ovat voimavaroja, jotka rakentavat identiteettiä. Kenties myös toiveet? Kenties myös rakkaus?

Halusin kuvata henkilöhahmot suurina, hieman toteemimaisina. Käärme symbolisoi sulhon selviytymistä hänelle asetetusta haasteesta, kyisestä pellosta. Samalla se symbolisoi meille jatkuvasti asetettavia ulkokohtaisia paineita.

Kun tänään lähdin öisen lumimyrskyn jälkeen lämpimästä kodistani runsaan aamupalan syötyäni ja suihkun jälkeen mukaviin vaatteisiin pukeutuneena lämmitetyllä autollani kaupungille, Kalevala tuntui kovin kaukaiselta ja silti niin läheiseltä, sillä minä pohdin rakkauksiani, tunteitani, neljänkympin kriisiäni, tasa-arvoa, itsenäisyyttä, perhettä. Minulle Kalevalan häärunoissa on kyse näistä, olennaisista asioista. Siirtymäriiteistä, elämän välietapeista. Ympäristön luomat paineet muuttuvat, mutta ne ovat olemassa. Elämme oman aikamme maalitauluna ja peilinä. Se ei ole ainoastaan surullista vaan myös riemuisaa. Siltä elämäkin tuntuu.