Omin sanoin: Bethânia Barbosa Bezerra de Souza

Oli mieluisa yllätys saada kutsu Kalevala granaína -projektiin, jonka tavoitteena on tarjota andalusialainen esteettinen ja kuvataiteellinen näkemys Suomen huomattavimmasta runoteoksesta. Uteliaana lähdin hakemaan lisää tietoa Kalevalasta ja löysin sattumalta Andalusiaa ja Kalevalaa yhdistävän tekijän: Elias Lönnrotin Kalevalan esipuheeseen merkitsemä päiväys, 28. helmikuuta 1835, eli päivä, jona Suomessa nykyisin vietetään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää, on sama päivä, jona andalusialaiset viettävät autonomiansa muistopäivää. Sattumaa oli sekin, että sain toteutettavaksi teoksen Kalevalan kolmannesta runosta, jossa Väinämöinen mittelee tietämyksestä Joukahaisen kanssa, ja neljännestä runosta, joka kuvaa Ainon kuolemaa.

Alkaessani lukea ensimmäistä runoa, jonka taiteellinen visualisointi lankesi minulle – eli Kalevalan kolmatta runoa – havaitsin, että legendat ja myytit perustuvat siihen, että Kalevala herättää runollisia mielikuvia. Tapahtumat sijoittuvat suurimman osan aikaa Suomen metsiin, niiden tarjoamalle erikoiselle näyttämölle, joka on todellinen mutta jolla henkilöhahmojen teot ovat sekä banaaleja että epätodellisia. Runo avaa näkymän monimutkaiseen ja vaihtelevaan ikonografiaan, joka heilahtelee todellisuudesta mytologiaan ja surrealismiin, jonka kyllästämä koko teos on.

Kolmannessa runossa – joka kuvaa tietäjien kaksinkamppailua – kohtaamme vanhan, oikeudenmukaisen Väinämöisen ja nuoren Joukahaisen. Lapsellisuudessaan Joukahainen haastaa Väinämöisen ylimielisesti tietojen mittelöön. Hän häviää kamppailun, anelee armoa säilyäkseen hengissä ja lupaa vastapalvelukseksi nuoren Aino-sisarensa Väinämöiselle vaimoksi.

Ajatus Väinämöisen ja Joukahaisen välisen kamppailun kuvaamiseen syntyi itse tekstistä, jossa mainitaan erilaisia sotavarusteita, kuten miekka, nuoli ja kypärä. Päädyin kuvaamaan kypärää, koska se viittaa implisiittisesti aivoihin. Kypärä on keskellä teosta; sitä ympäröi sekava vyyhti, joka voisi viitata metsään. Tässä kypärä ja vyyhti kuitenkin kuvaavat nuoren Joukahaisen tuntemaa hämmennystä. Punainen taustaväri ilmentää hänen raivoaan ja epäonnistumisesta johtuvaa voimattomuuden tunnetta ja häpeää.

Myös neljännen runon kohdalla tunsin tarvetta kuvata sitä surun ja murheen tunnetta, joka valtasi runon kaksi naista: Ainon, koska hän ei halunnut joutua naimisiin huomattavasti itseään vanhemman miehen kanssa, ja hänen äitinsä, koska tämä oli rohkaissut tytärtään naimisiin, mikä sitten johti Ainon hukkumiseen ja kuolemaan.

Ajattelin, että teoksen täytyisi olla jatkoa edelliselle – niin kuin runojen tapahtumatkin ovat. Niinpä valitsin teoksen keskelle sydämen kuvaamaan syvää surua ja sydämen ympärille vyyhden, joka puristamalla tukahduttaa sen. Violetti taustaväri kuvaa kummankin naisen kokemaa syvää tuskaa.