Omin sanoin: Bartolomé Roca García

Tässä tarinassa on kolme päähenkilöä: Pohjolan naimaton neito, vanha ja viisas runonlaulaja Väinämöinen ja nuori seppä Ilmarinen. Molemmat miehet lähtevät kosiskelemaan neitsyttä, jota emäntä valvoo kuin kallisarvoista aarretta. Näissä Kalevalan säkeissä vaka vanha Väinämöinen edustaa inhimillistä kypsyyttä, kokemusta ja viisautta, ja enempää hän ei saisi elämältä halutakaan. Hänellä on kuitenkin vaikutusvaltaa, ja oveluutensa voimalla hän tekee mahdottomia saadakseen kaiken, koska pelkää vanhenemista ja kuolemaa. Hän vaarantaa henkensä laskeutuessaan Tuonelan joen pohjalle, josta kukaan ei ole palannut. Hän kykenee myös menemään tietäjähaltijan sisuksiin ja puremaan sitä vatsaan, kunnes se oksentaa hänet ulos. Pois päästessään Väinämöinen vie mennessään sanat, joita tarvitaan sopivan puuaineksen hankinnassa ja loistokkaan veneen rakentamisessa; niillä taas voi yllättää neidon ja voittaa tämän rakkauden.

Seppä Ilmarinen on komea, voimakas ja rohkea – ne ovat piirteitä, jotka saavat neidon rakastumaan häneen ja mahdollistavat niiden kolmen tehtävän suorittamisen, jotka avioon vaaditaan. Neitsyttä vetää puoleensa nuoren sepän ulkonäkö ja rohkeus, ja hän väheksyy niitä aarteita, joilla vanha tietäjä yrittää ostaa hänen rakkautensa. Onnelliseen loppuun kuuluu nuorten rakastavaisten häät. Tästä pettyneenä ahnas vanhus tulee siihen lopputulokseen, ettei nuorukaisten kanssa voi käydä kilpasille nuoren tyttösen kädestä, ja lähtee kertomaan tämän omalle väelleen.

Tämä tarina on maalattu öljyvärein kolmelle kankaalle, joissa esiintyvät edellä mainitut henkilöhahmot. Yhdessä kankaat muodostavat suuren, henkilöiden kokemuksia dekoratiivisesti kuvaavan seinämaalauksen. Niitä toteutettaessa mielessä ovat olleet italialaisen renessanssin suuret monumentaalimaalarit, etenkin heidän sommittelujensa majesteettisuus.

Ensimmäinen taulu kuvaa hetkeä, jolloin Ilmarinen lähtee parhaimpiinsa pukeutuneena ja nopeana kuin kotka kilpailemaan Väinämöisen kanssa neidon kädestä – tämä siksi, että hänen sisarensa oli tavannut vanhuksen ja aavistanut tämän aikeet. Taulun värit ovat aamunkoiton kirkkaat ja iloiset, aivan kuin tarinan nuorukainen itsekin. Intohimoisen lämpimillä väreillä maalatussa toisessa taulussa esiintyvät nuori neitsyt ja avioliittoa järjestelevä emäntä, joka suojelee neitoa uhkaavilta vaaroilta. Näitä vaaroja vastaan nuori Ilmarinenkin joutuu taistelemaan neidon rakkauden ansaitakseen. Tällä välin emäntä pukee silmäteränsä parhaimpiinsa häitä varten.

Himmein, ikään kuin vedenalaisin värein maalatussa kolmannessa taulussa herää eloon vanha tietäjä. Seikkailujen ja vastoinkäymisten kautta hän onnistuu rakentamaan hienon veneen, jolla yrittää tehdä vaikutuksen nuoreen neitoon ja saada tämän rakastumaan itseensä.

Ensimmäisen, Nuoruus-nimisen taulun sommittelu suuntautuu kokonaan sivulle. Näin huomio kohdistuu toisen, Viattomuus-nimisen maalauksen juhlalliseen keskisommitelmaan neitoineen ja emäntineen. Tätä taulua kohti suuntautuu myös kolmannen taulun keskeinen sommitelma. Kolmas maalaus on kaksiosainen: alaosassa näkyvät Väinämöisen, kuoleman ja tietäjähaltijan kasvot kuin joen pohjaan uponneina, ja yläosaan on piirretty liikkuva vene, joka vangitsee katseen ohjaten sen keskimmäiseen tauluun, matkansa määränpäähän.

Nämä kolme taulua, Nuoruus, Viattomuus ja Kypsyys kuvaavat eepoksen runojen 16–19 myrskyisiä tapahtumia.