Omin sanoin: Ramón J. Freire Santa Cruz
Suomen kansalliseepoksen Kalevalan esittäminen kuvataiteen keinoin herättää monia kysymyksiä. Ehkä näitä kysymyksiä herää vieläkin enemmän, kun on minun laillani saanut viettää aikaa Kalevalan tapahtumapaikoilla Suomessa, ottaen huomioon noiden tapahtumien suuren merkityksen Suomen kansalle. Runoissa viitataan taikuuden ja kaunan ja katkeruuden käsitteisiin, jotka ovat inspiroineet minua luomaan nämä teokset.
Ensimmäistä teosta luodessani olen tukeutunut taikuuteen viittaaviin runoihin 26 ja 27. Näissä runoissa kerrotaan, kuinka Lemminkäinen päättää lähteä Pohjolan pitoihin huolimatta siitä, että hänen äitinsä varoittaa lukuisista matkan varrella odottavista vaaroista ja pyytää häntä jäämään. Teos keskittyy juuri tähän matkaan ja yhteen komean Lemminkäisen sillä kohtaamista vaaroista. Matkallaan Lemminkäinen käyttää usein taikavoimiaan pelastautuessaan kohtaamistaan vaaroista; hän turvautuu loitsuihin selviytyäkseen hengissä ja voidakseen jatkaa matkaansa. Lyhyesti sanottuna Lemminkäinen kohtaa teoksessani kuvatussa tilanteessa vaaroista viimeisen, yhden niistä, jonka hänen äitinsä oli nähnyt ennalta. Lemminkäisen saapuessa Pohjolaan matkan katkaisee lauma susia ja karhuja, joilta hän välttyy taikavoimiensa avulla. Hän hieroo pehmeästi käsissään ja sormissaan lampaanvilloja. Ne leviävät tuulen mukana ja niistä syntyy karitsalauma, jonka kimppuun karhut ja sudet hyökkäävät. Näin tie Pohjolaan on auki, ja Lemminkäinen voi jatkaa matkaansa. Kyseisissä runoissa kuvattu ilmeikkyys, ponnistelu ja rohkeus antoivat minun keskittyä käsiin olennaisena osana Lemminkäisen loitsuja. Tästä syystä kädet ovat teoksessa keskeisessä roolissa. Ne herättävät mielikuvia, ja niistä saavat alkunsa loitsut, joita Lemminkäinen joutuu käyttämään voittaakseen Pohjolan matkalla kohdatut vaarat. Näitä sommittelultaan vaakasuuntaisesti levittäytyviä käsiä vastaan hyökkää pystysuuntaisesti kaksi hurjaa eläintä – alaosassa susi ja yläosassa karhu. Näin muodostuu ristinmuotoinen sommitelma, jonka keskipisteenä ovat kädet.
Toinen teoksista pohjautuu runoihin 28–30, joissa komean Lemminkäisen elämään ilmaantuu kauna ja katkeruus. Runoissa kerrotaan, kuinka vainottu Lemminkäinen joutuu kiireesti pakenemaan takaa-ajajiaan. Vainon takia hänelle tapahtuu monia asioita, sekä suoraan että välillisesti. Lemminkäinen joutuu kohtaamaan vihollisia, hänet häädetään tutuista paikoista, hän tuntee nahoissaan yksinäisyyden ja meren mahdin, hän joutuu todistamaan kotinsa tuhoutumista liekeissä, hän kokee äitinsä kuoleman ja sen tuoman surun. Tämä Lemminkäiseen henkilökohtaisesti vaikuttava tapahtumasarja toimi toisen teoksen lähtökohtana. Kyse on Lemminkäisen tuskasta ja pettymyksestä, kun hän joutuu näkemään, tuntemaan ja kokemaan, kuinka kaikki hänen ympärillään muuttuu hänen tekojensa seurauksena. Siksi valitsin teokseen Lemminkäisen henkilöhahmon, joka fyysisestä voimakkuudestaan huolimatta näyttäytyy yksinäisenä ja itseensä käpertyneenä, kahlittuna tunteisiin, jotka valtaavat hänen ruumiinsa ja mielensä. Tavoitteenani on ollut ilmentää tuskaa, masennusta, pettymystä, vihaa, raivoa ja yksinäisyyttä. Tästä syystä teoksen sommittelu on keskitetty ja rajattu, ja Lemminkäinen nousee teoksen keskeisimmäksi teemaksi.
Kalevalan runojen graafinen kuvaaminen on koko ajan sisältänyt pohdiskelua, jopa niin, että se on ollut minulle eräänlaista sisäistä terapiaa. Tavalla tai toisella nämä runot kutsuvat taiteilijaa visualisoimaan itsensä ja käsittelemään itseään äärimmäisellä rehellisyydellä.