Taiteilija: Sergei Terentjev

Sergei Terentjev on media- ja näytelmätaiteilija sekä taidemaalari. Hän käyttää teoksissaan monenlaisia sekatekniikoita ja nykytaiteen muotoja, kuten videotaidetta, animaatiota, esineitä, installaatioita, performansseja, valokuvia ja maataidetta. Hän on toiminut monien taidenäyttelyiden ja -projektien riippumattomana kuraattorina.

Terentjev on syntynyt Ivanovossa vuonna 1956. Hän on valmistunut Ivanovon taidekoulusta ja asunut sekä työskennellyt Karjalan tasavallassa Petroskoissa vuodesta 1986 lähtien. Terentjev on ollut Venäjän taiteilijaliiton jäsen vuodesta 1990 sekä Unescon alaisen kansainvälisen taiteilijaliiton jäsen vuodesta 1997. Lisäksi hän on perustanut ja ollut mukana Art-kontakt -nimisessä taiteilijaryhmässä (1993–2003) sekä istunut Karjalan tasavallan taiteilijaliiton hallituksessa vuosina 1996–2001.

Terentjevin mukaan luomakunnan mytologinen perusrakennelma – ehkäpä kaikkein vanhin ja arkaaisin osa Kalevalaa – muistuttaa meitä kuin kaiku muinaisesta jumalten kodista, jossa ne hallitsivat nykyisen Euroopan aluetta neoliittiselta ajalta rautakauden alkuun asti. Vaikka jumalia kutsuttiin eri nimillä, ne olivat lähestulkoon identtisiä, kuin sukulaissieluja.

”Tekemäni piktografisen sanakirjan avulla voi Kalevalan ensimmäisen luvun kertoa uudestaan universaalilla kuvien kielellä, piktogrammeilla. Tällä syntyneellä visuaalisella tekstillä voi selittää juonen, joka on ollut tunnettu monien eurooppalaisten kansojen keskuudessa näiden historiallisesta alusta lähtien unohtaen myöhempien kulttuurien tarinoihin lisäämät ylimääräiset ”roskat”.”

Sergei Terentjev